Mitä enemmän tulee ikää, sitä ihanampaa on päästä kouluun. Tänään istuin opettajien keskellä Martti Ahtisaaren koulussa kuuntelemassa professori Kirsti Lonkaa, joka puhui muuttuvasta opettajuudesta. Teema jatkui tilaisuuden jälkeen virtuaalisesti työnohjauksessa - opettajan kanssa.
Diginatiivien ja digimuukalaisten välinen ero on siinä, että diginatiivit ovat on-line kaiken aikaa ja digimuukalaiset menevät tietokoneelle - hyvä, ettei sentään -koneeseen. Perinteisessä koulussa diginatiivit ovat off-line, sama kuin joutuisi viisi kertaa viikossa lennolle New Yorkiin.
Erityisesti mieltä lämmittivät osaamisen eri portaat. Tuli mieleen oma kyllästyminen aikuisopetuksessa siihen, että PowerPointeilla toistaa oppikirjan totuuksia, jotka saa lukea taas tenttipapereista ilman että ne ovat käyneet kenenkään - edes omissa - aivoissa. Soveltaminen ja varsinkin asioiden näkeminen uudesta näkökulmasta tai muuttuminen ihmisenä houkuttavat oppimaan.
Oikean vastauksen metsästäminen koulussa luo väärän kuvan monimutkaisesta maailmasta. Oppiminen vaatii vuorovaikutusta ja syntyy yhdessä. Jopa opettajalla on lupa oppia. Kirsti Lonka toi esiin myös eri ammattikuntien, kuten kirurgien ja insinöörien, erilaisia näkemyksiä suhteessa oppimiseen ja reflektointiin.
Oppimiskäsityksen muuttuessa pitäisi myös oppimisen tilojen ja menetelmien muuttua. Konkreettinen oma kokemus on kokeneiden työelämäosaajien pulpettitaantuminen, työssään osaavien ammattilaisten aivot menevät off-line välittömästi luokan oven sisäpuolella. Seinien ja tuolien muutos ei riitä, vaan opettajan sooloista ja monologeista pitää siirtyä erilaisiin yhteissoiton muotoihin kuten kamariorkesteriin tai jopa digibändiin, joissa passiiviyleisö päästetään ääneen .
Aivot eivät ole mikroprosessori tai mykkä tallennuslevy, vaan oppiminen muovaa niitä ja synnyttää uusia synapseja. Kirsti Lonka totesi myös, että golflyöntien katselu aktivoi aivoja ja parantaa omia lyöntejä. Usean vuoden viikonloppuistuminen eri paikkakuntien uimahalleissa johti omalla kohdalla siihen, että opin yli 40-vuotiaana uimaan vapaauintia katseltuani sitä vuosikausia. Epäilin kyllä myös geenien takaisinvirtausta lapselta.
Kiinnostavuuspedagogiikka ja virtaus tekevät oppimisesta mielekästä. Mitä eroa on oppimisella ja työllä tai opettajuudella ja johtamisella? Työnohjaajan näkökulmasta reflektointia tarvitaan molemmissa ja työyhteisö on parhaimmillaan aikuisten oppimisyhteisö, jossa opettajuus/johtajuus ja oppiminen vaihtelevat asiantuntijoiden kesken kuten jazz-bändissä.
On-line vai off-line, toivottavasti digimamu; tällä kertaa viitostiellä läppäri sylissä, Avensis alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti