maanantai 28. joulukuuta 2009

ENTÄS JOS - ASIAKAS ON TYHMÄ?

Joululoman aikaan meille tuli akuutti ongelma. LIV-kanava ei näkynyt, vaikka sen oli mainostettu näkyvän koko maassa. Ensin kotiekspertit noutivat kanavat uudelleen – ei auttanut. Kävimme kysymässä neuvoa paikalliselta ”kaapelitoimittajalta”. Vika ei ollut kuulemma tekniikassa, vaan meidän laitteissamme ja saimme kehotuksen palauttaa tehdasasetukset. Sitähän digiboksille tehdään muutenkin.

maanantai 30. marraskuuta 2009

LUMISIA GLADIAATTOREITA

Työ vaatii elpymistä ja sohvalla lojumisen sijasta voi mennä katsomaan, kun muut urheilevat. Toisen työ on toisen huvi, kuten Rukan maailmancupin avajaisissa. Osa porukasta oli siltä väliltä, sillä vip-teltan väestä ei aina tiedä, ovatko töissä vai ei. Suurin osa yleisöstä taisi kuitenkin olla mukana omalla rahalla, huvin vuoksi.

perjantai 9. lokakuuta 2009

KAARLE KUSTAAN KÄYTÖSKOULU?

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja Björn Wahlroos ovat kummisetinä nuorille suunnatussa johtamiskoulutuksessa, jonka järjestäjänä toimii partioliike. Tavoitteena on painottaa johtajuutta ja arvomaailmaa jo koulussa.

Tehokkuuden ja kiireen kierteessä turhia toimintoja on karsittu monista organisaatioista. Tervehtimistä on alettu pitää sopimattomana mm. HKL:n busseissa ainakin HS:n yleisönosastokirjoitusten perusteella. Helsingissä käydessäni olen bussiin mennessäni tervehtinyt kuljettajaa ja aina saanut vastauksen. Myös kiitos ja ole hyvä tuntuvat kuuluvan sanastoon.

Sosiaalipsykologia tutkii sitä, mitä ihmisten välillä tapahtuu. Kotona, koulussa, työssä, kerhossa, urheiluseurassa, puolueessa … missä vain. Hienointa siinä on se, että aina tarvittaessa voi selittää omaa käytöstään tutkijan mielenkiinnolla. Arkielämän tutkiminen on paljon turvallisempaa kuin esimerkiksi Stanley Milgramin sähköiskukokeet 1960-luvulla. Kokeessa mitattiin sitä, miten pitkälle osallistujat olivat valmiita menemään auktoriteettiasemassa olevan henkilön käskystä. Koehenkilö antoi sähköiskuja, jotka eivät kuitenkaan olleet oikeita, vaan niiden kohteena ollut henkilö näytteli saavansa sähköiskuja. Kokeenjohtajan käskystä monet olivat valmiita antamaan jopa kuolettavia sähköiskuja.

Aikuisväestöllä on vielä sen verran käytösrefleksiä tallella, että kun joku tervehtii, niin siihen vastaa yleensä automaattisesti. Joskus tuntuu, että vaikkei kotona muuta opetettaisi, niin ainakin tervehtimään naapureita tai kaverin vanhempia. Se olisi hyvä alku työelämätaidoille.

Työyhteisötaitojen perusta on se, että osaa olla ihmisiksi muiden kanssa. Tämä koskee sekä esimiehiä, alaisia, työkavereita, harjoittelijoita, määräaikaisia, osa-aikaisia, ulkoistettuja, kaikkia meitä, jotka teemme työtä toistemme kanssa. Tervehtimisen puute ei riipu iästä, vaan siitä uskomuksesta, että on dynaamista rynnätä suoraan asiaan. Toivottavasti auktoriteettia omaavien kummisetien hanke tuottaa parempia uskomuksia työelämään.

”Kas hymy jo puoli on hyvettä ja itkeä ei voi ilkeä” sanoo Eino Leino Hymyilevässä Apollossa. Askel kohti parempaa työhyvinvointia voi olla ”huomenta”!

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

OLEN FACEBOOKISSA, ERGO SUM???

Cogito, ergo sum. Ajattelen, siis olen olemassa, sanoi Descartes. George Herbert Meadin mukaan identiteetti syntyy vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin. Olemme sosiaalisia eläimiä, olemme olemassa vain ollessamme suhteessa muihin. Minä en ole minä, jos sinua ei ole olemassa.

Gutenberg keksi kirjapainotaidon 1495. Se mullisti viestinnän. Siihen asti sana oli kulkenut kertomalla ja luostarien tekijänoikeuksilla, sen jälkeen tekniikka mahdollisti sanan levittämisen kaikelle kansalle. Tarvittiin vielä välivaiheita ennen kuin taivaita tavoittelevasta munkkilatinasta päästiin lihallisten ihmisten kieleen. Piti luoda kirjoitettu kieli ja opetella lukemaan sitä. Lukutaitoa pidetään itsestään selvyytenä oppivelvollisuuden tuotteena, kuitenkin vielä jossain päin maailmaa nuoret koululaiset opettavat vanhuksia lukemaan.

Internetin avulla painettu sana on muuttunut rajattomasti leviäväksi sanaksi, kuvaksi ja ääneksi. Kauanko kestää, että sosiaalisen median lukutaidottomat pääsevät mukaan vai syntyykö raja maailmojen välille? Missä ja milloin otetaan seuraava askel? Tuleeko taas viidensadan vuoden päästä uusi hyppy tunteen ja ajatuksen siirtoon vai tapahtuuko se jo kohta? Missä vaiheessa lakkaamme olemasta lihaa ja verta, milloin fyysinen kosketus korvautuu bittitouchilla? Onko luokkajako tulevaisuudessa (vai jo nyt) mediajako?

Olen Facebookin kynnyksellä, koska en ole ihan varma, mihin sitä käyttäisin. Sarasvuolla on ollut sama strategia, josta hän ei ole enää ihan varma. Missä pitää olla mukana, että olisi olemassa ja noteerattaisiin? Mitä hyötyä ja mitä riskejä siitä on? Joku voi viedä rahani, jos saa käsiinsä pankkitunnukset. Entä voiko joku varastaa minut, jos olen Facebookissa? Oikeastaan etsin arkijärkeä. Facebook on väline, jonka käyttöä pitää opetella ja jossa yksityisyyden rajat pitää vetää itse. Toisaalta sillä voi ylittää ajan ja paikan rajat, jakaa ajatuksia ja löytää uusia yhteyksiä.

Toistaiseksi bloggaan, ergo sum. Tai ainakin kuvittelen olevani olemassa heittelemällä sanoja avaruuteen tietämättä kuitenkaan, osuvatko ne mihinkään.

perjantai 4. syyskuuta 2009

AUTOKAUPAN TASA-ARVOTESTI

Kun nainen tulee autokauppaan, hän

A) on siivooja ja tulee silittämään paitoja
B) on miehen (lue asiakas) varjo
C) päättää auton väristä ja istuinkankaan materiaalista
D) omistaa ajokortin ja voi jopa ostaa auton

A-kohdassa nainen kuuluu kalustoon eikä pidä ääntä itsestään, hänen jäljiltään autot ovat pölyttömiä ja paidat sileitä. B-kohdan nainen on jo ongelmallisempi, hän saattaa astua liikkeeseen aivan yksin. Siinä tapauksessa kannattaa odottaa, että naisen mies ehtii paikalle ja tervehtiä vasta sitten. Nainen ilman miestä autokaupassa on kuin ilmaa eikä edes kovin raikasta. C-kohdan nainen on hyvä merkki myyjälle. Kun hän saapuu paikalle ja katselee värejä, niin kaupat lähestyvät. D-kohdan nainen tulee yksin liikkeeseen ja tekee outoja kysymyksiä.

Kiesi teki miehen teon ja otti ”teknistä etumatkaa” tasa-arvokeskusteluun. Joitakin vuosia sitten olin puolilämpimässä kirjeenvaihdossa erään Veikon (markkinointijohtaja) kanssa. Kyselin, miksi kyseinen automerkki (ei Audi) kutsui pelkkiä miehiä Formula-tapahtumaan grid-tyttöineen. Veikko lähestyi lämpimällä ymmärryksellä kolmen tyttären isänä ja lohdutti, että kyllä naisillekin varmaan jotain kivaa järjestetään.

Autoliikkeitä voi halutessaan rankkeerata yllä olevan testin perusteella. Tämän vuoden auton hankinnan perusteella enemmistö liikkeistä päätyi C-kohtaan, yksi oli ehdotonta D-luokkaa. Auton hankinnassa ratkaisee viime kädessä käytettävyys ja hinta, tasatilanteessa myyjä. Hankinta suoritettiin C-luokan liikkeestä ja prosessi oli maskuliininen rituaali, jota oli mielenkiintoista seurata sivusta. Maksu kuitenkin kelpasi yhteiseltä tililtä.

Lohdullisia asiakasnäkemyksiä edustavat kaksi miespuolista insinöörituttavaa, joista toinen on ostanut auton naiselta (ammattitaitoiselta automyyjältä) ja toinen tunnustaa, ettei ymmärrä konepellin alta muuta kuin sen, että pissapojan säiliöön pitää panna vettä ja öljytikkua joskus kurkistaa.

torstai 13. elokuuta 2009

KUVITETTU MIES KASSALLA

Erään pikaruokaravintolan kassalla näin kuvitetun miehen. Muistelin joskus lukemaani Ray Bradburyn samannimistä kirjaa. Siinä kuvitetun miehen kuvat alkoivat elää ja muuttuivat tarinoiksi. Mietin, minkälaisia tarinoita tapaamani miehen kuvitukseen liittyy.

Lomalla aivot olivat vapaalla ja kaikenlaisia kuvia alkoi liikkua mielessä. Yleensä tatuointeihin kiinnittää huomiota uimahallissa, jossa ne pääsevät paremmin näkyviin vähemmissä vaatteissa. Entä jos niiden potentiaalia hyödynnettäisiin työmarkkinoilla? Sen sijaan, että kuljemme yhtiömme logo lippalakissa, ulkoilupuvussa, muistitikussa jne., niin yritys voisi tarjota meille tatuoinnin sopivaan paikkaan toimialasta riippuen. Tarvittaessa kuvitusta päivitettäisiin firman nimen vaihtuessa.

Rekrytointihaastattelussa tatuointeihin kiinnitetään monella alalla huomiota. Entä jos olisikin proaktiivinen hakija, joka tatuoisi curriculum vitaensa näkyviin? Haastattelijan katseen hakeutuessa väistämättä tatuointeihin niissä olisi mielenkiintoista informaatiota katseen vangitsevassa muodossa.

Tätä voisi hyödyntää myös kestävässä markkinoinnissa. Pitempiaikaiset sponsorisopimukset toteutettaisiin tatuoimalla tuotemerkki esimerkiksi mäkihyppääjille otsaan ja muille soveltuviin kehonosiin. Laajemmassa käytössä meille kaikille voitaisiin tallentaa henkilötunnus pysyvään paikkaan, jotta meidät voitaisiin tunnistaa tarvittaessa nopeasti ja helposti. Tosin numerosarjojen tatuointi taidettiin keksiä jo 1930-luvulla Saksassa.