maanantai 17. elokuuta 2015

HANKALAN TYYPIN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Miljalle käy kaikki. Hän joustaa ja tekee muidenkin hommat tarvittaessa. Hän ennakoi ja sopii tapaamisia, tekee valmiiksi kokouslistaa ja hoitaa pullat, miettii servettien värit. Palaverissa hän on samaa mieltä Tommin kanssa, palaverin jälkeen hän vaihtaa suuntaa juteltuaan Ainon kanssa. Milja säheltää ja sotkee kaikkien tontilla. Hymyilee ja taipuu jokaisen tuulen mukaan.


Mikolle ei käy mikään. Hän ei ilmesty palaveriin ja kun hänet erikseen haetaan paikalle, hän alkajaisiksi syyttää siitä kaikkia muita. Hän ei tee, mitä on sovittu, kun siitä ei ole kunnolla kerrottu. Hän tyrmää kaikki ehdotukset, muttei esitä yhtään omaansa. Yhteistä aikaa hän käyttää kertomalla, miten väärin häntä taas on kohdeltu ja miten huonosti kaikki muut toimivat. 

Kumpikin tekee parhaansa työyhteisön hyväksi, kuitenkaan työyhteisö ei arvosta sitä. Hankaluus ei ole geeneissä, hankaluus on suhteellista ja ihmisten välistä, miten hankala asia muuttuu hankalaksi suhteeksi.

Jokainen on joskus hankala. Hankalaa on se, kun emme ymmärrä tai näe niitä motiiveja ja tavoitteita, jotka vaikuttavat työkaverin käytökseen. Vaarallista on, jos  lähdemme tulkitsemaan työkaverin persoonaa ja leimaamme hänet pysyvästi hankalaksi. Hankaluus voi kuitenkin olla vain hetkellistä ja vaihdella elämäntilanteen, arvojen ja kokemusten mukaan. Liika joustavuus ja avuliaisuuskin voi olla hankala. 

Hankalan tyypin hahmotuskaavion (tehty alunperin insinööreille) avulla voi miettiä ratkaisua tai selitystä tilanteeseen. Osa asioista jää esimiehen ja henkilön väliseksi luottamuksellisuussyistä, kuten esimerkiksi työkyky. Sen sijaan työyhteisöön liittyvät asiat kuten työnjako, pelisäännöt ja käyttäytyminen vaikuttavat jokaiseen ja ovat yhteisesti käsiteltävissä. Vaikeampi tilanne syntyy siitä, jos hankalaksi koettu henkilö sattuu olemaan esimies.

Sosiaalisesti taitava luovii suhteiden ja tavoitteiden ristiaallokossa. Hän keskittyy asian ytimeen ja hänen käyttäytymisensä on ammattimaista ja siksi turvallista. Hän on yhteisön kivijalka, sillä hankalassakin tilanteessa hän näkee ratkaistavan ongelman. Jos hän jyrähtää, se on vain rakentavaa, sillä hän on tavallisestikin niin yhteistyökykyinen ja mukava.

Yksinkertaisesti voisi tiivistää: Vastaa, kun kysytään. Kertoo, kun tietää. Tekee, mitä sovitaan. Puhuu edessä ja takana, kaikkien kanssa samaa totuutta. On omanlaisensa, käyttäytyy ennustettavasti, hermostuu tarvittaessa ja ailahtelee työyhteisön sietämissä rajoissa. Kiittää, kun on aihetta ja korjaa, kun on tarvetta.

Pystytkö muuttamaan työkaveria vai onko helpompaa vaikuttaa omaan käytökseen ja ajatteluun? Pieni särmä ja moniäänisyys työkavereiden välillä pitää sopivasti yllä työvirettä ja luovuutta. On vain opeteltava sietämään erilaisuutta, otettava haasteellinen tyyppi tai tilanne mahdollisuutena omaan kasvuun. Jos tilanne käy tukalaksi, positiivinen uudelleenmäärittely (Kaski ja Nevalainen, Ikävät ihmiset, kuinka selviytyä hankalien tyyppien kanssa) voi helpottaa oloa, vaikka ei muutakaan työkaveria.
 
Miltä sinä näytät, kun katsot itseäsi työyhteisön peilistä muiden silmin?

Töissä ei voi keskittyä siihen, miten hankalalta muut itsestä tuntuvat. Jos ei saa omia töitä tehtyä tai hankala tilanne heikentää hyvinvointia, on asia hyvä ottaa puheeksi. Vasta asiasta puhuminen mahdollistaa hankalan asian käsittelyn. Palautetta annetaan tilanteesta, ei luonteesta… mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti