keskiviikko 29. joulukuuta 2010

NEW YORK HOW

Manhattan tulvii lunta, sitä löytyy omaltakin pihalta. Jos Suomesta ollaan viemässä snowhowta, niin mitä kannattaisi tuoda Savon suuntaan?


Tähän asti ainoalla New Yorkin visiitillä  oli paljon ihmeteltävää. Pakollisten turistinähtävyyksien kohdalla huomiota herätti tehokas logistiikka. Suorastaan ihastuttavaa oli Empire State Buildingin rahastusteho, joka takasi jonojen sujuvan liikkumisen ja ihmismassojen organisoidun liikuttelun. 

Samaa tehoa voisi toivoa yliopiston yhteiskuntatieteen yleisen kuulustelun kysymysten jakoon. Aulassa on basaaritunnelma: neljä valvojaa huutaa opiskelijoiden nimiä, kukaan ei tiedä, kenen huutoa pitäisi kuunnella, seurauksena kukaan ei kuule mitään.

New Yorkissa taksin sai kuin elokuvissa, kevyellä kädenheilautuksella vaikka risteyksen toiselta puolelta. Iisalmessa hytisimme kesätamineissa odottaessamme taksia taksiaseman vierellä eikä ensimmäistäkään näkynyt. Kilometrin matka kotiin maksoi puolen Manhattanin verran. Kävellen olisi ollut jo perillä, jos ei matkalaukkuja olisi ollut.

Erityisen usein muistelen New Yorkin logistiikkaa Iisalmen uimahallissa. Suurempien kaupunkien liukuporrassäännöt olisivat tarpeen. Hitaammat pysyvät oikealla, jotta vasemmalta pääsee ohi. Siellä, missä on tarkoitus liikkua sujuvasti eteenpäin (eikö liikuntatila ole sitä varten?), ei pidä jäädä kulkuväylälle small talkia harrastamaan. 

New Yorkin julkinen kirjasto on hieno paikka ja siellä pääsee ilmaiseksi nettiin, kuten kuvasta näkyy. Iisalmessa on kaksi kirjastoa, joiden suurkuluttaja olen: kaupunginkirjasto ja ammattikorkeakoulun kirjasto. Molempiin kipaisee kotoa kätevästi. Vaikka  New York voittaa nähtävyytenä, käytettävyydessä Iisalmi on ehdoton ykkönen.

New Yorkiin voisin lähteä lomalle milloin vain, kunhan paluulippu on korkeintaan viikon päähän varattu.  Pitkäaikaiseen käyttöön harvaan asuttu Savo soveltuu paremmin. Työhuoneen ikkunasta näkyy lumisella jalkapallokentällä vilistävä jänis, siellä on ladut ja  luistinrata; avanto on muutaman askeleen päässä toiseen suuntaan.  











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti