tiistai 22. marraskuuta 2016

TEEMME YHDESSÄ AIN

Oletko joskus ollut konsertissa, jossa ensin tulee lavalle rumpali ja alkaa soittaa. Vähän ajan päästä paikalle ilmestyy kitaristi, joka aloittaa eri kohdasta. Vähän myöhemmin solisti saapuu ja aloittaa laulun. Pianistikin tulee ja taitaa soittaa eri kappaletta. En ole muusikko. Enkä ole ollut tuollaisessa konsertissa, mutta tuohon ilmiöön törmään työssä ja työyhteisöissä tuon tuostakin.

Yhteiseen hiileen puhaltaminen on tuttu sanonta, vaikka harvassa työpaikassa enää yhteinen nuotio kirjaimellisesti roihuaa. Henkistä roihua yritetään saada aikaan erilaisin konstein. Jos epäonnistutaan, se näkyy työilmapiirissä ja työn tuloksissa.

Yhteistyö kompastuu joskus käytännön kynnyksiin. Tahtotila ei muutu toiminnaksi hyvistä aikomuksista tai tavoitteista huolimatta. Arjessa joutuu taipumaan olemassa oleviin rakenteisiin, jollei sitten romuta niitä tai keksi kiertoteitä. Kerran teimme yhteistyökumppanin kanssa verkkokurssia. Kouluttajan esittelysivulla meidän piti tunkea samaan kuvaan, koska tilaa oli vain yhden kouluttajan kuvalle kurssia kohden. 

LEAN-projekteissa tilaus-toimitus-ketjusta höylätään turhat pois. Kehittämisen kohteena ovat johtaminen ja kulttuuri. Ammatti-identiteetit ja toimenkuvat pitäisi ottaa samanlaisen tuunauksen kohteeksi. Monilla aloilla tehdään kuten ennenkin on tehty. Ulkoisten rakenteiden lisäksi kehittämisen kohteena pitäisi olla myös sisäiset asenteet.  

Ammattitaitoa pidetään yksilölajina, tulevaisuuden työ on yhä enemmän joukkuelaji. LEANin tilaus-toimitusketjun hävikit johtuvat siitä, että soitetaan eri tahtiin ja eri nuoteista. Vuorovaikutusta ja yhteistä ymmärrystä ei voi kouluttaa kerralla, sitä pitää harjoitella yhdessä työn äärellä - jatkuvasti.

Usein yhteistyö ja -ymmärrys alkavat pienistä teoista. Yksi ensimmäisiä havaintojani oli sähköpostin "vastaa kaikille" -vaihtoehto. Sen sijaan, että käytiin monia kahdenkeskisiä viestittelyjä,  lähetettiin sama viesti kerralla koko porukalle. Sen jälkeen tulivat intrat ja muut yhteiset alustat, mutta yhä joskus yksinäiset sähköpostit aiheuttavat mutkia yhteisiin töihin.

Uskon myös yhteisiin kohtaamisiin. Se, mikä tehokkaista sooloartisteista tuntuu kaikkein turhimmalta, on usein tärkeintä. Että pysähdytään yhdessä ja kuunnellaan muita. Mietitään porukalla, missä ollaan menossa ja miten selvitään.

Parhaimmillaan yhteisen johtaminen on kannustamista ja turhien esteiden raivaamista. Motivaatio syntyy ja liekki syttyy siitä, että voi vaikuttaa omaan työhönsä ja olla siinä parhaimmillaan. Tehdä sellaista, millä on merkitystä.

Miten meillä menee? Näin kysymällä on kivuton tapa pyytää palautetta. Tärkeintä on yhteinen onnistuminen ja sen edellytykset. Palaute ei tunnu karvaalta eikä kitkerältä, vaan mahdollisuudelta tehdä oma osuutensa paremmin.

Toinen toistaan hoksauttavassa ja innostavassa yhteistyössä lennetään työelämän rakenteiden ja
asenteiden sekä sukupolvi-, -puoli ja -ammattirajojen yli. Siitä olen saanut taas nauttia runsain mitoin! Kiitos, kumppanit!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti