maanantai 1. marraskuuta 2010

TEORIA TASKUSSA OMAN ALAN TYÖHÖN?

Suomalainen koulutus on maailman huippuluokkaa. Opiskelemaan pääsy on mahdollista monille. Valmistumisen jälkeen suurin osa etsii työtä oppilaitosten ulkopuolelta. Lääkärit menevät sairaaloihin ja terveyskeskuksiin, insinöörit tehtaisiin ja poliisit poliisiasemille, mutta mihin joutuvat ne tieteilijät, jotka eivät mahdu huippututkimuksen portista sisään.


Yliopistot saavat ”tulospalkkaa” suoritetuista tutkinnoista. Työtön maisteri tai tohtori ei yksilön kannalta ole loistava tulos. Työttömyys voisi olla mittari. Jos maisteri tai tohtori olisi työttömänä esim. puolen vuoden kuluttua valmistumisesta, yliopisto palauttaisi osan saamastaan hinnasta takaisin, kuten kuluttajasuojalain mukaan voidaan menetellä virheellisen tuotteen kohdalla.Yksilöä tämä ei auta.

Rahoitusperusteen muutos johtanee opiskelupaikkojen vähentämiseen eli kovempaan kilpailuun ja sitä kautta opiskelija-aineksen laadun paranemiseen. Mitä vähemmän valmistuneita, sitä vähemmän työllistettäviä. Kuulostaa järkevältä? Sama logiikka yritystoiminnassa merkitsisi sitä, että jos tuote ei käy kaupaksi, sitä tehdään vähemmän.

”Ei ole mitään niin käytännöllistä kuin hyvä teoria”, totesi sosiaalipsykologian suunnannäyttäjä Kurt Lewin. Mitä syvemmälle teoriassa edetään, sitä vaikeampaa osaamista on myydä yliopiston ulkopuolelle. Tämä väite perustuu käytännön kokemukseen yli tuhannen työnhakijan kohtaamisesta työnhakukoulutuksissa. Tieto ei ole tieteellisesti todistettua, mutta kohdattu tuska on aitoa.

Oman alan tai koulutusta vastaavan työn hakeminen on vaikeaa, jos osaamisen valuuttana käytetään samoja kriteereitä kuin tutkijan pätevyyden arvioinnissa. Kahdenkymmenen vuoden oppimäärä yrityselämässä on opettanut, että erityisesti kahdessa kohti tiede- ja yritysmaailmat eroavat toisistaan. Nämä ovat tiedon riittävä taso ja asiantuntijuuden mitta.

Tieteessä pyritään yhä tarkempaan ja luotettavampaan tietoon. Käytännössä pitää kyetä tekemään päätöksiä käytettävissä olevan, usein riittämättömän tiedon perusteella. Tieteen maailmassa asiantuntijuus noteerataan suhteessa toisiin asiantuntijoihin, käytännössä asiantuntijuutta mitataan sillä, miten sitä sovelletaan yhteistyössä ei-asiantuntijoiden tai muiden alojen asiantuntijoiden kanssa.

Yhdessä työnhakupäivässä voi kertoa, millainen on asiallinen hakemus ja CV. Voi myös luetella erilaisia työnhakukanavia ja antaa vinkkejä tai kertoa kokemuksia. Tärkeämpää on oivaltaa, miten teoreettista osaamista sovelletaan teorian ja tutkimuksen ulkopuolisilla työmarkkinoilla. Kyse ei ole osaamisen puutteesta, vaan yliopiston kriteerien ulkopuolella olevan osaamisen arvostamisesta ja siitä yksinkertaisesta tosiseikasta, että hyvä työpaikkailmoitus ei täsmää täysin tutkintonimikkeeseen eikä opinnäytetyön otsikkoon.

Onko yliopiston perustehtävä, missio tuottaa pelkästään tutkijoita? Laki vastaa. Päätelkää itse.

Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Yliopistolaki, 2 §.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti