TYÖPAIKKAKIUSAAMISTA

Suomen Pankki ja Supo ovat olleet otsikoissa työpaikkakiusaamisen vuoksi. Kiusaaminen on yhteisölaji, jossa katsomo osallistuu hiljaa hyväksymällä tai mukana kärsimällä. Joskus  pääroolit muuttuvat niin rajuiksi, ettei lopulta tiedetä, kuka kiusaa ketä.

Kertakiusaamista ei ole,  ilmiölle tyypillistä  on pitkä kesto ja jatkuvat toistot. Kiusaamisen seuraukset ovat  henkilökohtaisia.  Kukaan ei halua tulla kiusatuksi, tuskin kiusaajakaan tehtävää hakisi, jos se olisi avoimena. Kiusaajageenin etsimisen sijasta kannattaisi kysyä, miten ollaan yhdessä ihmisiksi työpaikalla.

Liikennesäännöt ovat kaikkialla Suomessa samat. Työelämässä liikennevaloja on vain tärkeiden ovien pielissä.  Ajokortti olisi yhtä  tarpeellinen työyhteisön kuin tietokoneen käsittelyssä, ei pelkästään esimiehillä, vaan itse kullakin.  Tieliikennettä valvovat poliisit,  työyhteisön tutkat ovat organisaation omissa käsissä, kunnes joku vie asian ulkopuoliseen käsittelyyn.

Työssä on selkeintä käyttää tehtävä- (esim. pääministeri) tai väestörekisterinimikkeitä eikä kehonosia tai muita mieleen tulevia sanoja. VSHP-kielen käyttö kuuluu joidenkin organisaatioiden kulttuuriin. Jossain deletoidaan työkaveri niin yhteisessä keskustelussa kuin kokouskutsussakin. Huumori on huono selitys tilanteessa, jossa vitsi kohdistuu jatkuvasti samaan henkilöön. Kahvipöydän tarinoita kuuntelemalla saa helposti kuvan työyhteisön ilmapiiristä.

Erään pääluottamusmiehen mukaan kyse on vallan ja mielivallan välisestä erosta. Työnantajan direktio-oikeutta käyttää  esimies työsopimuslain antamalla oikeudella ja rajoissa, mielivaltaan voi päästä kuka tahansa, jonka käyttäytymiseen ei puututa.