Kun useita vuosia sitten läksin silloisesta työyhteisöstäni opintielle, sain repullisen eväitä. Tonnikalat ja makaronit on syöty, tuikut käytetty murheeseen ja lämmitelty niiden äärellä. Kirjat on luettu, post-it-laput ja tussit ovat vaihtuneet uusiin. Reppu kulkee edelleen matkassa.
ken onnensa omassa repussa kantaa.
Näin kirjoitti V.A.Koskenniemi joskus kauan sitten. Työyhteisöstä saamani eväät ovat muuttuneet aineellisista aineettomiksi. Aikuisopiskelun maagisuus perustuu siihen, että saa sovittaa teorioita ja ilmiöitä elettyihin kokemuksiin ja tehtyihin virheisiin. Ilman noita kokemuksia teorioilla ei olisi tarttumapintaa vanhoihin aivoihin.
Työyhteisön tarina koostuu yhteisistä ja henkilökohtaisista episodeista. Parhaiten mieleen ovat jääneet yhteiset selviytymisen hetket ja kahvitaukojen huumori. Selviytymisen hetket ovat olleet oppimista parhaimmillaan. Kun joutuu osaamisensa rajoille ja selviää siitä yhdessä työkaverin kanssa, se rakentaa luottamusta. Kun toiseen voi luottaa, selviytymistodennäköisyys haasteista kasvaa.
Koskenniemen sitaatti viittaa oman onnensa seppään ja henkilökohtaiseen vastuuseen. On omalla vastuulla, mitä reppuunsa kerää, mutta työyhteisöistä ja yhteistyöstä muiden kanssa ne kerätään. Ilman muita meillä ei olisi kokemuksia. Reppu kulkee matkassa ja uusia kokemuksia kertyy yhteistyöstä uusien kumppanien kanssa, mutta vanhat pysyvät mielessä.
Pelurin sanoin (suom. Juice Leskinen)
"Elämisen taika on siinä, mitä heittää pois ja mitä säilyttää"
kiitän repusta ja eväistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti