perjantai 17. heinäkuuta 2015

VUOROVAIKUTUSTA SUU AMMOLLAAN - arjen draamaa 1

Lomalla päädyin ennestään tuntemattomaan hammaslääkäriin. Kuunnellessani hammaslääkärin ja -hoitajan keskustelua viihdytin itseäni muistelemalla aikaisempia selällään ja suu ammollaan kuulemiani dialogeja.

Hoidon alku sujui tehokkaasti. Sain tarkkaa tietoa etenemisvaiheista ja tuntui hyvältä, että hammaslääkäri varmisteli oloani säännöllisin kysymyksin. Vasta paikanrakenteluvaiheessa putosin keskustelun ulkopuolelle, kun ylläni puuhaileva työpari alkoi keskustella heistä toiselle tehdystä hammashoidosta. Seuraavaksi keskustelu siirtyi asiakkaisiin, mutta ketään ei mainittu nimeltä korkeintaan hoidon perusteen, vieraan kansalaisuuden ja lomalaisuuden perusteella olisi voinut ehkä tunnistaa. 

Valitettavasti olen viettänyt lukuisia tunteja hammaslääkärin tuolissa kokemuksia keräämässä. Joskus olen kuullut yksityiskohtaisia kuvauksia työparin yhteisestä harrastuksesta ja miettinyt, tietävätkö suussani ahkeroivat kädet varmasti käsittelevänsä hampaitani, sillä niin elämyksellisiä ovat keskustelut olleet.

Kävin pitkään samalla hammaslääkärillä ja vuosien mittaan mietin yhä uudelleen hänen ja hänen hammashoitajansa viestintää. Koko sinä aikana, jonka olin vastaanottohuoneessa, en kuullut hammaslääkärin sanovan hänelle sanaakaan ammatillisten termien ulkopuolella. Joskus kuvittelin, millaista heillä oli kahvitauolla. - Kahvi. Sokeri. Pulla....Vastaanotolla potilas oli aina pääosassa.

Nykyinen, kerran vuodessa tapaamani hammaslääkäri työskentelee yksin.  Kaikki vuorovaikutus tapahtuu hänen, minun ja poran välillä. Taustalla soi aina hyvä musiikki, mutta siitä  huolimatta voin huoletta luottaa siihen, että kädet suussani ovat hampaitteni eikä soittimen kimpussa. Olemme molemmat läsnä hoitotilanteessa ja vaikkei se koskaan hauskaa ole, se herättää suurta luottamusta.

Kun paikka oli saatu rakennettua, pääsin taas mukaan näyttämölle. Loppu hoidosta sujui tehokkaasti ja pääsin jatkamaan lomaa ehjän hampaan kera yhtä kokemusta rikkaampana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti