maanantai 22. elokuuta 2016

LinkedIn - työelämän valtava hiekkalaatikko

Sain verkostoitumiskutsun LinkedInissä. Minulle ennestään tuntematon henkilö lähetti standardikutsun "Join my network in LinkedIn" ilman mitään lisätietoja. Kävin katsomassa profiilin, joka ei kertonut mitään. Tuntui, että olin joutunut verkkokalastuksen uhriksi ja kieltäydyin kutsusta. Näin en toimi kovin usein. 


Toistaiseksi vaikuttavin saamani kutsu on tässä alla. Se sai purskahtamaan nauruun kesken työpäivän ja johti yhteistyöhön, joka on jatkunut useamman sadan kilometrin välimatkasta huolimatta aktiivisesti jo yli vuoden. 

 


Tapani viestiä ei ole lyhytsanaisin ja suorin. Liekö taustalla savolaiset juureni vai muuten vaan puhelias luonne. Tajusin Sadun esitystä kuunnellessani, että tulen työni kautta olemaan hänen kanssaan tekemisissä tulevaisuudessakin, Tästä syystä päätin laittaa hänelle yhteyspyynnön jo luennon aikana. Olen useissa blogeissa ja koulutuksissa kuullut puhuttavan henkilökohtaisista viesteistä ja siitä, kuinka oman persoonan esiintuominen on hyvästä. Siispä tartuin tuumasta toimeen ja naputtelin kuvan mukaisen viestin yhteyspyynnön saatteeksi. Tuota viestiä seurannut yhteistyö on ollut erittäin antoisaa ja olen todella onnellinen, etten lähtenyt liikkeelle LinkedInin oletusviestillä. 




Verkostoituminen on yhteyksien löytämistä ja yhteistyömahdollisuuksia yli rajojen. LinkedIn on erinomainen verkostoitumisen ja yhteistyön tarjoamisen paikka. Pelisäännöt kannattaa opetella. Olla ihmisiksi ja käyttäytyä vastavuoroisesti. 





 Tee niin kuin Henkka sanoo ja tekee itse: 
  • Ole rohkea: lähetä yhteyspyyntöjä LinkedInissä mielenkiintoisille henkilöille, joita tapaat. Yhteyspyynnön voi lähettää jo yhden tapaamisen perusteella.
  • Jos et ole moikkaustuttu henkilön kanssa, kirjoita AINA HENKILÖKOHTAINEN SAATEVIESTI, jossa kerrot, missä ja milloin olette tavanneet tai miksi lähetät pyynnön hänelle. Huomaathan, että esimerkiksi puhelinsovellus ei aina anna mahdollisuutta kirjoittaa saateviestiä. 
  • Lisää sähköpostiosoitteesi näkyviin profiiliisi. On todella ärsyttävää, jos haluaisit ottaa yhteyttä kiinnostavaan henkilöön, mutten löydä hänen yhteystietojaan. 



 Terveisin Satu ja Henkka, työelämän toivon lainaajat

-->







 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti