Miten mykkä yleisö muutetaan yhteiseen ääneen laulavaksi kuoroksi? Tätä haastetta pohdittiin erään esimiehen kanssa. Jos kulttuuri on ääneti kuunteleva, pelkkä solistin vaikeneminen ja vuoron ojentaminen yleisölle ei riitä.
Kerran osallistuin eläkevakuutusyhtiön teemapäivään. Teemana oli yhteisöllisyys. Aamun avauksessa yhtiön johtaja hehkutti yhteistä tekemistä ja kannusti siihen päivän aikana. Mieliala leijaili auditorion kattoon. Päivä oli toteutettu 15 minuutin puheenvuoroilla, joista jokaisen lopussa oli minuutin verran aikaa kysymyksille. Yhteisöllisyys jäi ohjelman jalkoihin.
Hotellin aamiaisella joskus suurikin joukko tuntemattomia ihmisiä toimii yhtä aikaa. Tänä aamuna oli paras aamiaislayout, mihin olen tähän mennessä törmännyt. Se oli todella mietitty käytettävyyden näkökulmasta. Ensin tarttui lehti vasempaan käteen, kahvi oikeaan. Kaikki oli tarjolla selkeässä järjestyksessä, jokaiselle riittävästi kulkutilaa ja herkullinen aamiainen poikkeuksellisen kauniisti tarjolla. Boutiquet-tyyliin ketjuhotellissa.
Myös hiljaisuudella on merkityksensä vuorovaikutuksen layoutissa. Jos esimies ei koskaan vaikene, puheenvuoron ottaminen vaatii vakavaa asiaa ja vahvaa asennetta. Toisaalta, jos esimies vaikenee yhtäkkiä, voi syntyä ahdistava hiljaisuus. Yhteislauluun arastellaan yhtyä, jos säestäjä laulaa kuin Enrico Caruso. Hankalan hiljaisuuden voi joku puhkaista vitsillä tai esimies ottaa ohjat takaisin käsiinsä ja ollaan siinä mistä lähdettiin.
Yksiäänisyydestä yhteiseen sointiin on hyvä edetä vähitellen ja sopivia layouteja hyväksi käyttäen. Kysymykset ja kuunteleminen ovat hyviä työkaluja. Erityisesti helpot kysymykset, kuten tuttujen laulujen sanat yhteislaulussa, auttavat alkuun pääsyä. Pienet porinat parin kanssa auttavat avaamaan ääntä ja ajatuksia. Niitä on mukavampi tuoda esiin yhdessä. Kaikenlaisia konsteja on, kun ymmärtää, että niitä tarvitaan ja ettei esimiehen kannata ruveta sirkustirehtööriksi teettämään temppuja temppujen vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti