keskiviikko 4. toukokuuta 2011

ETTEI SANOTUKSI SAA

Lentoturvallisuuden kannalta on olennaista, että ohjaimissa olevat henkilöt ovat puheväleissä keskenään. Näin väittää Malcolm Gladwell kirjassaan Kuka menestyy ja miksi. Työyhteisön kitka aiheuttaa kaikenlaista hävikkiä sekä työn tuloksessa että tekijöiden hyvinvoinnissa. 

On olemassa todellista kateutta, selkään puukotusta ja oman edun tavoittelua, mutta siitä huolimatta uskon, että suurin osa kitkasta aiheutuu tahattomista teoista, tiedon puutteesta ja hätäisistä johtopäätöksistä.

Loukkaamisen pelossa jätetään sanomatta yksinkertaisia asioita ja kitkasta kasvaa konflikti, vaikka alunperin olisi kyse tiskipöydälle jätetystä kahvikupista. Vuosien kyräilyn jälkeen kupista tulee vuoren korkuinen..."Kun sinä aina, kun sinä et koskaan..."

Asiallisesti annettu palaute antaa mahdollisuuden korjata toimintaa ilman että työilmapuntarin viisari juurikaan värähtää. Tunteilla ladattu, pitkään pidätelty kommentti purkautuu hallitsemattomasti ja tulee yllätyksenä kahvikupin jättäjälle, joka on luullut jonkun muun huolehtivan asiasta - tai ainakin kotona tapahtuu niin.

Jos asialliseen palautteeseen, tulee asiaton vastaus, palautteen antaja vapautuu vastuusta. Gladwellin mukaan turvallisinta on matkustaa koneella, jota lentäjät lentävät yhdessä. Silloin toisen työn kommentoinnin sijasta otetaan kantaa yhteiseen työhön - siis omaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti