lauantai 31. joulukuuta 2011

TYÖSSÄ KUIN VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ

Työhyvinvointipäälliköt ovat 2000-luvun uusia tehtävänimikkeitä. 1900-luvun loppupuolella syntyivät laatu- ja kehitys/kehittämis- yms. aineettomien asioiden päälliköt. Aineellisten asioiden päälliköt, kuten hallinto-, tuotanto-, varasto-, talous-, osto- ja myyntipäälliköt,  käsittelevät ja päättävät konkreettisista asioista ja rahasta.

Vanhassa kotimaisessa elokuvassa syntipukki Koikkalainen palkattiin tavarataloon ottamaan vastuuta virheistä. Lasse Pöysti esitti sujuvasti syntipukkia. Työelämässä toimitaan joskus samoin. Kun jokin ei toimi, perustetaan uusi tehtävä asiantilan korjaamiseksi ja vapautetaan muut vastuusta.

Uudessa tehtävässä onnistuminen riippuu siitä, onko tehtävä kosmeettisen vallaton "onhan meillä tämä Koikkalainen, joka hoitaa..." vai sisältääkö tehtävä vaikutusvaltaa päätöksentekoon ja todelliseen toimintaan.  Yhteistyö asiantuntijan ja muun organisaation välillä ratkaisee. Yhteinen ymmärrys ja toimiva työnjako johtavat tuloksiin.

EK:n mukaan "kehittäminen ei enää riitä, tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä" eli eläkeiän nostamista.  YLE:n Seniori työssä -sarjassa eläkkeelle jäänyt sairaanhoitaja kertoo, miten mukava on käydä töissä, kun työtä arvostetaan ja kysytään, milloin sopii tulla, voi itse vaikuttaa ja säädellä kuormitusta oman kunnon mukaan.

Eläkkeelle jääminen tekee tekijöistä arvostettuja. Työelämässä löytyy joustoja eläkeläiselle. Pakkotyö muuttuu mielekkääksi, työ mukavaksi vaihteluksi. YLE:n Eve Mantu kyseli ennen joulua, millainen olisi aivojen unelmaloma.  Lomalla voidaan tehdä asioita, joista tykätään, se on elpymisen edellytys.

Jos aivot voisivat elpyä työssä, tekemällä mielekästä ja arvostettua työtä, mitä tapahtuisi eläkepaolle. Työelämän rakenteissa on muitakin muutosvaihtoehtoja kuin viimeinen käyttöpäivämäärä. On monenlaista työtä ja kuormitusta, tarvitaan erilaisia keinoja.

Työhyvinvointia eikä motivaatiota voi liimata työn päälle sen paremmin kuin laatuakaan, se pitää olla mukana kaikessa tekemisessä. Ratkaisu ei ole uusien arvostuspäälliköiden nimittäminen, työn rakenteen pitää muuttua muutenkin kuin keston suhteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti