Aamulla kävelin postilaatikolle ja katselin, löytyykö muita jälkiä. Lukeeko joku muu vielä vanhoja paperiuutisia? Tekstin määrä hupenee lehdissä, Helsingin Sanomat tulvii ilmoituksia, paikallislehti täyttää sivujaan jättikuvilla. Helsingin Sanomien yt-neuvottelut näkyvät kohta sekä nelosen uutisissa että aamukahvipöydässä.
Tiedotusopin dosentti Heikki Hellman puhuu journalismin puolesta Ylen aamu-tv:ssa. Monitoimimultimediatoimittaja ei pysty olemaan oman alansa syvä asiantuntija, jos hänen täytyy välittää lukijalle uutisia mennessään tapahtumapaikalle, kuvatessaan, äänittäessään ja tehtyään nettijutun kirjoittaa printtijutun lehteen.
Painetun tiedon merkitys vähenee. Lehti painetaan jossain ja sen jälkeen sitä kuljetetaan paikasta toiseen. Ennen työpaikoilla kierrätettiin ammattilehtiä pöydältä toiselle, koska ei ollut järkevää tilata jokaiselle omaa kappaletta. Nyt verkkolehdet ovat käytettävissä välittömästi ilmestymisen jälkeen yhtä aikaa ja kaikkialla. Jossain vaiheessa tieteellinen tietokin siirtyi sähköiseksi.
Ray Bradburyn Fahrenheit 451 -kirjassa kirjat poltettiin. Nyt kirjat siirtyvät verkkoon entä kirjastot? Rahasta on tullut numeroita, postista sähköistä, tieto liikkuu paikasta toiseen ilman ihmisvoimaa. Herää kysymys, mihin paperia vielä tarvitaan, mihin joutuvat kaikki nykyiset paperia tekevät, sille kirjoittavat ja kuljettavat ammattilaiset ja miten koulutus ehtii mukaan muuttuviin olosuhteisiin.
Kirjapainotaito monisti tekstit harvojen hallusta suurille joukoille 1400-luvulla, nyt ollaan yhtä suurella askelmalla. Portinvartijat eivät enää ole julkaisukynnyksellä, vaan verkko antaa mahdollisuuden kenelle tahansa kirjoittaa, mitä mieleen juolahtaa. Valinnan tekevät lukijat.
Alussa kaikki oli ilmaista, nyt mediataloudessa mietitään, mistä lukijat suostuvat maksamaan. Pari päivää sitten, minulta kysyttiin, tuleeko minulle Savon Sanomat. Ei tule, mutta eilen aamulla luin artikkelin Macin ruudulta viitostiellä Pöljän kohdalla.
Ray Bradburyn Fahrenheit 451 -kirjassa kirjat poltettiin. Nyt kirjat siirtyvät verkkoon entä kirjastot? Rahasta on tullut numeroita, postista sähköistä, tieto liikkuu paikasta toiseen ilman ihmisvoimaa. Herää kysymys, mihin paperia vielä tarvitaan, mihin joutuvat kaikki nykyiset paperia tekevät, sille kirjoittavat ja kuljettavat ammattilaiset ja miten koulutus ehtii mukaan muuttuviin olosuhteisiin.
Kirjapainotaito monisti tekstit harvojen hallusta suurille joukoille 1400-luvulla, nyt ollaan yhtä suurella askelmalla. Portinvartijat eivät enää ole julkaisukynnyksellä, vaan verkko antaa mahdollisuuden kenelle tahansa kirjoittaa, mitä mieleen juolahtaa. Valinnan tekevät lukijat.
Alussa kaikki oli ilmaista, nyt mediataloudessa mietitään, mistä lukijat suostuvat maksamaan. Pari päivää sitten, minulta kysyttiin, tuleeko minulle Savon Sanomat. Ei tule, mutta eilen aamulla luin artikkelin Macin ruudulta viitostiellä Pöljän kohdalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti