tiistai 24. maaliskuuta 2015

HYVÄÄ PUHETTA TYÖHÖN

Virtuaalitapaamisessa jokin aika sitten alku meni ääntä säätäessä. Muutaman sadan kilometrin etäisyydellä toisistamme saimme vihdoin ääniyhteyden toimimaan. Samanaikaisesti asiakkaan kanssa peruutimme yksimielisesti tapaamisen alkuun ja otimme uusiksi: Siis hyvää huomenta!


Huomenta, kiitos ja anteeksi. Siinä ovat työyhteisön tärkeimmät sanat. Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa lapselliselta lastentarhapuheelta, mutta kun nämä sanat puuttuvat työyhteisöstä, on vaarana, että puuttuu paljon muutakin.

Puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio oli Ylen Aamu-tv:n lähetyksessä puhumassa hyvän puheen merkityksestä. Sanat ovat vahvoja välineitä, mutta niiden merkitystä ja vaikutusta ei ymmärretä. Sanalla tai eleellä voi nostaa tai kaataa toisen. Antti Mustakallio suosittelee pieniä sanoja ja pieniä tekoja arkeen.

Nykyisin nautin Australian Masterchefistä viikonloppuaamuisin. Päätavoitteena on rentoutuminen, mutta olen ruvennut katsomaan tarkemmalla silmällä tuomareiden tapaa antaa palautetta. Kyse on kilpailusta, josta karsiudutaan yksi kerrallaan, mutta silloinkin nostetaan esille onnistumisia. Ennen kuin  kilpailija poistuu, hänen parhaimmat annoksensa tuodaan esille ja samoin hänen vahvuutensa.

Kilpailijat saavat osakseen hyvää ja kannustavaa puhetta. Epäonnistumisen hetkillä tuomarit perustelevat kantojaan, onnistumisen hetkillä irrottelevat kunnolla. Hyvä merkki on, jos tuomarit lusikoivat lautasen tyhjäksi, saati sitten jos vielä sormella pyyhkäisevät viimeiset pisarat. Tämäkin ylitettiin kerran, kun kolmas tuomari otti lautasen ja nuoli sen puhtaaksi.

Työelämä ei tarvitse suurta draamaa tai komeita juhlapuheita. Niitä tuntuu riittävän muutenkin.  Ylenmääräinen kiittely on päälleliimattua ja epäaitoa. Erityiset viikottaiset tai kuukausittaiset seremoniat voivat johtaa myös toisten nostamiseen muiden yläpuolelle. Eikä tilanne yleensä ole kiitollinen kuukauden tai vuoden työntekijöillekään. 

Aito kiitos tuntuu hyvälle. Eräs mieleenjäänyt sanaton palaute on esimiehen iloinen hymy palatessani kesälomalta. Hän oli hoitanut tehtäviäni loman ajan ja oli aidon tuntuisesti ilahtunut palatessani.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti