perjantai 4. syyskuuta 2015

KENELTÄ KANNATTAA OPPIA?

- Minkälainen vessa Onnibussissa on?
- Ai, ootko siellä bussissa ja mietit, voitko mennä vessaan?
- Ei, kun kotona mietin, selviänkö kuuden tunnin bussimatkasta.

Ylläoleva keskustelu käytiin 27- ja 57-vuotiaiden välillä. Kannattaa aina kääntyä asiantuntijan puoleen. Eikä asiantuntija ole aina se, joka on tehnyt samoja asioita tai elänyt kauemmin kuin itse.

Työyhteisöjen kätköissä piilee paljon osaamisen helmiä. Joitakin vuosia sitten sain helmenkalastajan keikan eräästä työyhteisöstä. Tavoitteena oli nostaa piilevää osaamista esiin. Kun kurkistaa vanhaan kunnon Joharin ikkunaan, niin voi saada käsityksen, millä vesillä kannattaa kalastaa.

a) Julkinen osaaminen on sekä tekijän itsensä että työkavereiden tiedossa.
b) Salattu osaaminen on tekijän tiedossa, mutta ei näy työkavereille, koska tekijä ei näe yhteyttä osaamisen ja työn välillä tai luulee, ettei osaamista arvosteta.
c) Sokea osaaminen näkyy muille, muttei tekijälle itselleen. Osaaminen voi olla niin automaattista, että tekijä  ei sitä huomaa tai tekijä voi kuvitella, että kaikki muutkin osaavat eikä näe, että kyse on osaamisesta.
d) Tuntematonta osaamista sekä tekijälle itselleen että muille. Mahdollisesti osaamista, jolla ei vielä ole käyttöä. Tulee todeksi tilaisuuden tullen.

Helmiä ei voi löytää, jos niiden olemassaoloon ei usko eikä arvosta niitä. Lähtökohta toisen osaamisen tunnistamiseen on kääntyminen toisen puoleen ja luottamus siihen, että jokaisella on helmensä, kun ne osataan kutsua esiin. 

Tuossa yllämainitussa työyhteisössä esimies tiesi helmien olemassaolon ja halusi saada ne näkyville ja yhteiseen käyttöön. Kalastusretki toteutettiin  puhumalla työstä yhdessä, kysymällä ja kuuntelemalla muita, ihmettelemällä ja ihailemalla yhdessä aikaan saatuja asioita ja sovittamalla osaamista tuleviin haasteisiin. Vähiten puhui ja eniten kuunteli esimies.

Piilossa olevat helmet ovat osaamisen hävikkiä, kun osaamista ei saada käyttöön. Vähintään yhtä suuri hävikki syntyy siitä, ettei osaamista arvosteta. Motivaatio on työn polttoainetta ja jos tankki tyhjenee, niin matka hidastuu. 

Kuuntelin juuri Jari Litmasen kertovan Arto Nybergille sunnuntai-illan keskusteluohjelmassa siitä, miten hänen uransa Suomen jalkapallomaajoukkueessa päättyi. Osaamista olisi ollut tarjolla, muttei se enää kelvannut.

Muutamia vuosia sitten ostin tablettitietokoneen ja onnellisena kuvittelin osaavani käyttää sitä. Kunnes näin 4- ja 6-vuotiaiden pelaavan Angry Birdsiä. Lohdullista oli, että myös heidän IT-asiantuntijavanhempansa myönsi, ettei pärjää täppärin sormituksissa lapsilleen.

Yleensä kannattaa katsoa ja kuunnella ympäristöään, sillä osaamista löytyy lähempää kuin uskookaan. Kymmenen vuotta sitten hankin itselleni 10 vuotta nuoremman mentorin. Nyt suunnittelen pyytäväni 30 vuotta nuorempaa oman alansa ammattilaista mentorikseni päivittääkseni itseäni tähän päivään ja tulevaisuuteen. Ehkä vastineeksi voisin antaa kokemuksia niistä asioista, joita oppii vasta tekemällä virheitä yhä uudelleen ja uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti