keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

ALF REHN SAVOSSA

Harvoin on teksti muuttunut eläväksi yhtä nopeasti kuin Alf Rehnin kirja. Luin Vaarallisia ajatuksia viikonloppuna. Kolme päivää myöhemmin professori itse sinkoili niitä paikallisessa Luma-keskuksessa.

Hankkeiden yksi hyöty on, että profeettoja saadaan syvälle Savoon tuomaan tiedon valoa. Turusta on Savoon pitkä matka. Vielä pitempi se on toisinpäin. Kerran Turussa hotellissa kysyttiin  ystävällisesti: Misääs päin se Iisalmi oikke on?

Luovuusprofessori Rehn tuotti saman määrän puhetta puolta lyhyemmässä ajassa kuin filosofi Saarinen, tyyli oli  verkligen hyggelig creativity,  ja naisnäkökulma päinvastainen. Sanavalinnat ja eleet olivat yhtä värikkäitä kuin filosofi Saarisen silmälasit ja filosofi Ollilan jakku.

Valvira valvoo tiettyjen ammattihenkilöiden toimintaa. Rehnin mukaan luovuus on legitimoitu varttuneille, valkoisille miehille. Innovaatiojärjestelmät pitävät yllä olemassaolevia oloja, todellinen luovuus on kuin nyrkinisku rintaan tai Rehnin esittämä  valokuva kuntaseminaarissa. 

Tabu-luovuus: Pitäisi oppia kysymään sopimattomia asioita. Etanapuuroa ei ollut tänään tarjolla, mutta kävi ilmi, että luovuus paljastuu vasta oksennuksen jälkeen. Miten siis päästä eroon osaamisen kahleista, kuinka tehdä Kampradit, tehdä sitä, missä ei näytä olevan järkeä - ainakaan asiantuntijoiden mielestä.



The endowment effectiä mukaillen omat ajatukset ovat fiksumpia kuin ovatkaan. Kummallako lienee harha suurempi - akatemisoidulla professorilla vai  taviskuulijalla? Huolestuttavaa, että olin samaa mieltä monesta asiasta ja sehän on vaarallista.



 









.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti