Kun useita vuosia sitten läksin silloisesta työyhteisöstäni opintielle, sain repullisen eväitä. Tonnikalat ja makaronit on syöty, tuikut käytetty murheeseen ja lämmitelty niiden äärellä. Kirjat on luettu, post-it-laput ja tussit ovat vaihtuneet uusiin. Reppu kulkee edelleen matkassa.
Terävällä kynällä kirjoitettuja huomioita työelämästä ja siihen liittyvistä ilmiöistä.
tiistai 1. helmikuuta 2011
lauantai 29. tammikuuta 2011
TYÖPAIKKAKIUSAAMISTA
Suomen Pankki ja Supo ovat olleet otsikoissa työpaikkakiusaamisen vuoksi. Kiusaaminen on yhteisölaji, jossa katsomo osallistuu hiljaa hyväksymällä tai mukana kärsimällä. Joskus pääroolit muuttuvat niin rajuiksi, ettei lopulta tiedetä, kuka kiusaa ketä.
Tunnisteet:
huumori,
kiusaaminen,
säännöt,
työilmapiiri,
työyhteisön tutkat
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
NEW YORK HOW
Manhattan tulvii lunta, sitä löytyy omaltakin pihalta. Jos Suomesta ollaan viemässä snowhowta, niin mitä kannattaisi tuoda Savon suuntaan?
Tunnisteet:
Iisalmi,
logistiikka,
lumi,
New York,
organisointi,
rahastusteho,
Savo,
tehokkuus,
uimahalli
tiistai 21. joulukuuta 2010
SECOND EDITION ;-)
Työelämän totuus on, että uunituoreus on etu vain, jos on pulla, ja arvokas ikääntyminen on uskottavaa ainoastaan vuosikertaviinin kohdalla. Ei siis mitään kehuttavaa siinä, että on 52-vuotias, vastavalmistunut yhteiskuntatieteen maisteri, kun pitäisi olla vähintään tohtori, dosentti, toimitusjohtaja tai pörssiyhtiön hallituksen jäsen.
Tunnisteet:
aikuisopiskelu,
Bateson,
Juha T Hakala,
osaaminen,
tutkinto,
työelämän doping,
yliopisto,
ytm
maanantai 1. marraskuuta 2010
TEORIA TASKUSSA OMAN ALAN TYÖHÖN?
Suomalainen koulutus on maailman huippuluokkaa. Opiskelemaan pääsy on mahdollista monille. Valmistumisen jälkeen suurin osa etsii työtä oppilaitosten ulkopuolelta. Lääkärit menevät sairaaloihin ja terveyskeskuksiin, insinöörit tehtaisiin ja poliisit poliisiasemille, mutta mihin joutuvat ne tieteilijät, jotka eivät mahdu huippututkimuksen portista sisään.
Tunnisteet:
osaaminen,
soveltaminen,
suomalainen koulutus,
tutkimus,
työllistyminen,
työmarkkinat
perjantai 15. lokakuuta 2010
LAUMAN JOHTAMINEN
Erilaisista, itsenäisistä ja itsepäisistä ihmisistä koostuvan lauman johtaminen on haasteellista. Olin viikon johdettavana. Kysymättä jäi, minkä teorian mukaan toimittiin, käytäntö sujui kuin itsestään. Kun jokin näyttää helpolta, on syytä kysyä, kuinka se oikein tehdään.
Tunnisteet:
asiantuntijuus,
johtaminen,
muutos,
osaaminen,
viestintä
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
NEWSWEEKIN MITALLA?
Hienoa, että Newsweek on todennut Suomen maailman parhaaksi paikaksi asua. Kymmenen vuotta sitten Louisianassa tuli sellainen tunne, että Green Card on elämänloton jättipotti ja että kaikki haluavat ehdottomasti muuttaa onnen satumaahan asumaan. Joillakin suomalaisilla tuntuu olevan samanlainen uskomus nykyisin Suomesta.
Tunnisteet:
globaali,
opiskelu,
suomalainen koulutus,
teknologia,
verkko-opetus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)