Näytetään tekstit, joissa on tunniste osaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste osaaminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

JARI LITMASEN TYÖELÄMÄTAIDOT

Kävin Kuningas Litmasen ensi-illassa jokin aika sitten. Dokumentissa ei ollut mielestäni muuta vikaa kuin nimi. Allekirjoitan kuninkuuden osaamisen näkökulmasta, mutta on vaikea kuvitella kymppi Litmasta nostamassa itseään kärpännahkaviitassa muiden yläpuolelle Freddy Mercuryn tai Christiano Ronaldon tyyliin.

tiistai 21. joulukuuta 2010

SECOND EDITION ;-)

Työelämän totuus on, että uunituoreus on etu vain, jos on pulla, ja arvokas ikääntyminen on uskottavaa ainoastaan vuosikertaviinin kohdalla. Ei siis mitään kehuttavaa siinä, että on 52-vuotias, vastavalmistunut yhteiskuntatieteen maisteri, kun pitäisi olla vähintään tohtori, dosentti, toimitusjohtaja tai pörssiyhtiön hallituksen jäsen.

maanantai 1. marraskuuta 2010

TEORIA TASKUSSA OMAN ALAN TYÖHÖN?

Suomalainen koulutus on maailman huippuluokkaa. Opiskelemaan pääsy on mahdollista monille. Valmistumisen jälkeen suurin osa etsii työtä oppilaitosten ulkopuolelta. Lääkärit menevät sairaaloihin ja terveyskeskuksiin, insinöörit tehtaisiin ja poliisit poliisiasemille, mutta mihin joutuvat ne tieteilijät, jotka eivät mahdu huippututkimuksen portista sisään.

perjantai 15. lokakuuta 2010

LAUMAN JOHTAMINEN

Erilaisista, itsenäisistä ja itsepäisistä ihmisistä koostuvan lauman johtaminen on haasteellista. Olin viikon johdettavana. Kysymättä jäi, minkä teorian mukaan toimittiin, käytäntö sujui kuin itsestään. Kun jokin näyttää helpolta, on syytä kysyä, kuinka se oikein tehdään.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

TYÖELÄMÄN EKSPERTIT

Tämä on omistettu kaikille niille työelämän löytöretkeilijöille, joiden kanssa olemme kaivelleet osaamista kokemuksen pinnan alta.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Excel, kolmas aivopuoliskoni

CV:n atk/ict-taitojen kohdalla lukee usein MS Office (Word, Excel, PowerPoint). Työnhakukursseilla kehotan tekemään kirjoitusvirheen jossain muussa kuin Exelissä (joka muuten on Mäntyharjulla tehty suksi- tai jalkasauva). Jokin aika sitten tarttui korvaani Mac-nörtin epäily: löytyykö Excel kaikkien koneilta. Ihmettelin, voiko työssä tulla toimeen ilman Exceliä ja perustuuko intohimoinen suhteeni siihen työhön, ammattiin, ajatteluun tai sukupuoleen?

torstai 11. helmikuuta 2010

SL - terveisiä toisesta maailmasta

Entinen esimieheni on opettanut, että kannattaa hankkiutua itseään viisaampien seuraan. Tämä työelämän ohje sisältää viisauden, joka kuvaa myös jatkuvan parantamisen, oppimaan oppimisen, ammatillisten rajojen ylittämisen, kuuntelemisen ja toisten arvostamisen merkitystä yhteisessä työssä.