torstai 6. elokuuta 2015

AIDOSTI KASVOKKAIN?

Steve Jobs arvosti kasvokkaisia tapaamisia ja uskoi niiden edistävän ajattelua parhaimmillaan. Näin kirjoittavat filosofi Lauri Järvilehto ja neurologi Kiti Müller uutuuskirjassa Mitä tapahtuu huomenna (ajattelulle).  Istun bussissa viitostiellä, kuuntelen iPhonella tallennetta Turun ja Iisalmen välillä Skypessä käymästämme keskustelusta ja kirjoitan tätä MacBookAirilla. Oletko tosissasi, Steve Jobs? 

perjantai 17. heinäkuuta 2015

VUOROVAIKUTUSTA SUU AMMOLLAAN - arjen draamaa 1

Lomalla päädyin ennestään tuntemattomaan hammaslääkäriin. Kuunnellessani hammaslääkärin ja -hoitajan keskustelua viihdytin itseäni muistelemalla aikaisempia selällään ja suu ammollaan kuulemiani dialogeja.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

DIGIHAUKI ON KALA VAI ONKO?

Hauki on kala. Entä digihauki, onko se oikeasti kala. Matkalla open pelipäivään olo on kuin ekaluokkalaisella. Kun ei osaa vielä lukea, voiko oikeasti mennä kouluun.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

PIRISTYSTÄ VAI PIINAA TYÖPAIKAN KAHVIPÖYDÄSSÄ?

Maanantaiaamu.Tiina vie eväät jääkaappiin tervehtimättä. Sami ryntäilee ovesta. Käytävällä vilahtaa Antti, ohittaa aina kahvihuoneen. Joni, Katri ja Minna kuiskailevat. Naurua. Petri tuijottaa tietokonetta. Sijainen ottaa kahvimukin, istahtaa. Syvä hiljaisuus. Pomon muki, Jaanan paikka.


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

VIISAUTTA TYÖHÖN

Mikä sinusta isona tulee?  - Toivottavasti viisas, sanoo keski-ikäinen, työhönsä kyllästynyt ja turhautunut uranvaihtoa harkitseva. Ensikuulemalta vastaus vaikuttaa näsäviisaalta, mutta tarkemmin tutkittaessa huomataan, että viisaus on sosiaalinen ilmiö, johon  löytyy määritelmä sosiaalipsykologian oppikirjasta.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

HYVÄÄ PUHETTA TYÖHÖN

Virtuaalitapaamisessa jokin aika sitten alku meni ääntä säätäessä. Muutaman sadan kilometrin etäisyydellä toisistamme saimme vihdoin ääniyhteyden toimimaan. Samanaikaisesti asiakkaan kanssa peruutimme yksimielisesti tapaamisen alkuun ja otimme uusiksi: Siis hyvää huomenta!

lauantai 21. maaliskuuta 2015

AAMIAISLAYOUTIA SEURAHUONEELLA

Professori Alf Rehn suositteli äskettäin talouden tutkimista hotellin aamiaispöydästä käsin. Turussa käydessäni jäin ihmettelemään ihmismuurahaisten törmäilyä hotellin aamiaishuoneessa ja uudelleen järjestetyn tilan toimivuutta.