keskiviikko 23. marraskuuta 2011

KÄÄNTEISMENTOROINTI

Teemu Arina puhui aamu-tv:ssa käänteismentoroinnista. Joitakin vuosia sitten hankin itselleni tällaisen: 10 vuotta nuorempi, eri toimialalta, eri sukupuolta sekä ystävällinen ja ymmärrettävää kieltä puhuva. Mentorini on taluttanut minut sekä Facebookin että LinkedInin maailmaan.

torstai 17. marraskuuta 2011

SOSIAALISTA KUNTOILUA

Vesijuoksu on tuonut kansalaiset altaisiin, kuten Tahko Pihkala aikoinaan nuorison hiekkakentille. Pesäpallon kehityshistoriaan kuuluvat pelisäännöt ja joukkueet, vesijuoksu on yhteisen kentän yksilölaji - vai onko?

maanantai 14. marraskuuta 2011

SOMEMYRSKYN SILMÄSSÄ

Sosiaalinen media on tehnyt reikiä kehäkolmoseen. Ennen kaikki oli sen sisäpuolella. EU-hankkeet saavat aikaan innovaatioleimahduksia Itä-Suomessa ja gurujakin näkyy livenä. Kuopiossa päästiin Tuija Aallon somejäsennyksen ensi-iltaan keskellä utuista aamupäivää.

torstai 10. marraskuuta 2011

TYÖELÄMÄN ROUVAT

Ostaisitko auton tältä rouvalta? Yhä useammat autojen ostajista ovat naisia, joskus naiset myös myyvät niitä. Wikipedian mukaan "Rouva on nimitys, jota käytetään naimisissa olevasta naisesta ja naispuolisesta leskestä."

perjantai 4. marraskuuta 2011

TEEMU ARINA JA ISAAC ASIMOV

Eläköön EU-hankkeet! Teemu Arina esiintyi livenä Savossa. Aivoja pitää tuulettaa säännöllisesti. Oppiminen ja uudistuminen edellyttävät, että heittäytyy tuntemattomaan.

perjantai 30. syyskuuta 2011

TYÖELÄMÄN VAIHTOPENKILLÄ

"On tärkeämpää keskittyä saamaan ihmisiä työelämään kuin sieltä pois", oli ministerin perusteluna vuorotteluvapaan ehtojen tiukentamiselle.

torstai 25. elokuuta 2011

SOME JA SOSIAALIPSYKOLOGINEN IHMISKOE

eli savolainen kansainvälisessä konferenssissa = reaaliajassa kirjoitettu

Istun auditorion takarivissä kauimmaisessa nurkassa. Olen hakeutunut tänne ottaakseni näkökulmaa. Ensimmäinen ISSOME- rasti savolaiselle oli löytää perille. Etsin osoitetta kuumeisesti, mutta en sitä löytänyt. Luulin, että kyse on kuvasuunnistuksesta, mutta kierrettyäni Åbo Akademin ympäri, en löytänyt nettikuvan kulmaa mistään.