Työhyvinvointipäälliköt ovat 2000-luvun uusia tehtävänimikkeitä. 1900-luvun loppupuolella syntyivät laatu- ja kehitys/kehittämis- yms. aineettomien asioiden päälliköt. Aineellisten asioiden päälliköt, kuten hallinto-, tuotanto-, varasto-, talous-, osto- ja myyntipäälliköt, käsittelevät ja päättävät konkreettisista asioista ja rahasta.
Terävällä kynällä kirjoitettuja huomioita työelämästä ja siihen liittyvistä ilmiöistä.
lauantai 31. joulukuuta 2011
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
KÄÄNTEISMENTOROINTI
Teemu Arina puhui aamu-tv:ssa käänteismentoroinnista. Joitakin vuosia sitten hankin itselleni tällaisen: 10 vuotta nuorempi, eri toimialalta, eri sukupuolta sekä ystävällinen ja ymmärrettävää kieltä puhuva. Mentorini on taluttanut minut sekä Facebookin että LinkedInin maailmaan.
torstai 17. marraskuuta 2011
SOSIAALISTA KUNTOILUA
Vesijuoksu on tuonut kansalaiset altaisiin, kuten Tahko Pihkala aikoinaan nuorison hiekkakentille. Pesäpallon kehityshistoriaan kuuluvat pelisäännöt ja joukkueet, vesijuoksu on yhteisen kentän yksilölaji - vai onko?
maanantai 14. marraskuuta 2011
SOMEMYRSKYN SILMÄSSÄ
Sosiaalinen media on tehnyt reikiä kehäkolmoseen. Ennen kaikki oli sen sisäpuolella. EU-hankkeet saavat aikaan innovaatioleimahduksia Itä-Suomessa ja gurujakin näkyy livenä. Kuopiossa päästiin Tuija Aallon somejäsennyksen ensi-iltaan keskellä utuista aamupäivää.
torstai 10. marraskuuta 2011
TYÖELÄMÄN ROUVAT
Ostaisitko auton tältä rouvalta? Yhä useammat autojen ostajista ovat naisia, joskus naiset myös myyvät niitä. Wikipedian mukaan "Rouva on nimitys, jota käytetään naimisissa olevasta naisesta ja naispuolisesta leskestä."
perjantai 4. marraskuuta 2011
TEEMU ARINA JA ISAAC ASIMOV
Eläköön EU-hankkeet! Teemu Arina esiintyi livenä Savossa. Aivoja pitää tuulettaa säännöllisesti. Oppiminen ja uudistuminen edellyttävät, että heittäytyy tuntemattomaan.
perjantai 30. syyskuuta 2011
TYÖELÄMÄN VAIHTOPENKILLÄ
"On tärkeämpää keskittyä saamaan ihmisiä työelämään kuin sieltä pois", oli ministerin perusteluna vuorotteluvapaan ehtojen tiukentamiselle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)