VUOROVAIKUTUKSEN LAYOUT

Miten mykkä yleisö muutetaan yhteiseen ääneen laulavaksi kuoroksi? Tätä haastetta pohdittiin erään esimiehen kanssa. Jos kulttuuri on ääneti kuunteleva, pelkkä solistin vaikeneminen ja vuoron ojentaminen yleisölle ei riitä. 

ERI MIELTÄ OLEMISEN VAATIVA TAITO

Ammatilliset silmälasit poimivat ympäristöstä asioita, joita on tottunut automaattisesti tarkkailemaan.  Jonkun katse tarttuu kattolistoihin tai hiekoittamattomiin katukäytäviin, jonkun silmään sattuu, jos kattaus on vinossa tai palo-ovi pönkätty auki Emmerdalessa.  Sosiaalipsykologin silmälasit tarkentuvat siihen, mitä on ihmisten välillä. Työssä, kotona, urheiluseurassa, junassa, elokuvissa tai saippuasarjassa.

TAIPUA VAI TUUNATA?

Katselin Iisalmen linja-autoasemalla, miten bussi teki U-käännöksen päästäkseen lähtölaituriin. Vähän piti peruuttaa ennen kuin onnistui. Tuli mieleen, onko bussikuskeilta kysytty, miten uudet korokkeet ja pysäköintipaikat sijoitetaan. Samanlainen kädenjälki näkyy uimahallin parkkipaikalla. Ruudut on selvästi tehty ilman autoja. 

YHTEISEEN TAHTIIN UPEITA MAALEJA

"Saako tehdä yksin vai joutuuko ottamaan huomioon toisen tahdin?" Tämä ajatus tuli esiin eräässä keskustelussa. Tapani mukaan aloin väännellä asiaa toisin päin. Voisiko tilannetta ajatella näin: "Joutuuko tekemään yksin vai saako olla samassa tahdissa toisen kanssa?"

Työyhteisöistä löytyy monenlaisia "musiikillisia" tehtäviä. Työstä ja tilanteesta riippuen voi soittaa soolona, yhteiskonsertissa, bändissä tai sinfoniaorkesterissa. Sopiva soittomuoto voi vaihtua organisaatiomuutoksissa tai työn muuten muuttuessa. Jos homma ei jostain syystä pelitä, on hyvä tarkistaa, onko soittomuoto oikea.

Jos katsoo asiaa tekijän näkökulmasta, niin työyhteisön sinfoniaorkesteri vaatii  yhteisissä nuoteissa pysymistä. Toisaalta ei tarvitse muuta kuin noudattaa olemassa olevia ohjeita ja sääntöjä. Soolohommia taas on mukava tehdä omalla vahvuusalueellaan. Ei tarvitse kuin ammentaa omaa osaamistaan ja kokemustaan. Yhteiskonsertissa pitää tehdä oma osuutensa, mutta sovittaa se muihin. Viestijuoksukin menee yleensä pieleen, kun kapula putoaa.

Kun joudutaan pois omalta mukavuusalueelta, tuntuu turvalliselta soittaa samassa bändissä toisen kanssa. Jos itse ei osaa tai  ymmärrä, niin toinen voi auttaa. Toinen toistaan tukien, vuorollaan osaamistaan tarjoten voi selvitä haasteellisista paikoista. Epämukavuusalueen voi ymmärtää myös toisin päin. Ei joutumisena, vaan vapaaehtoisena hyppäämisenä tuntemattomaan. Silloin ollaankin yhteiskehityksen vyöhykkeellä. Yhdessä ollaan enemmän kuin kumpikaan yksin osaisi tai uskaltaisi.

Jalkapallon MM-kisoissa vanhat mestarit  ovat kaatuneet ja maailmantähdet Messi ja Ronaldo hiipuneet. Jännittäviä uusia joukkueita on tulossa loppuotteluun. Uruguayn Suarez-Cavani, Ranskan Griessman-Mbappe-Pavard tai Kroatian Luca Modric-Ivan Rakitić  ovat tarjonneet jännitystä ja draamaa kotisohvalle asti. Hienoimmat maalit ovat syntyneet loistavista yhteistyökuvioista.

Minun yhteistyökumppanini ovat sellaisia, etten ilman heitä olisi ikinä uskaltanut edes ajatella kaikkea sitä, mitä on tullut jo tehtyä. Mitä onkaan vielä edessä! 

HEI, ME LENNETÄÄN!

Maailma muuttuu muutenkin kuin siinä, että ruoka ostetaan kohta Amazonista. Ammatit katoavat, tulee uusia, entiset raja-aidat kaatuvat, syntyy uusia töitä ja ammattilaisia. Uudenlaisia osaamisen ja oppimisen eväitä kaivataan.

DIGITORILLA TAVATAAN

Kävin keskustelua veisbuukista ja jouduin taas puolustuskannalle. Toinen osapuoli sanoi, ettei osaa käyttää sitä ja pelkää koko maailman saavan tietää omat tekemisensä. Näitä keskusteluja huomaan käyväni usein, siksi päätin kerrankin miettiä omaa Facebook-suhdettani vähän tarkemmin.

KOKEMUS NARIKKAAN JA SORMI SUUSSA PUUHUN

Törmäsin digipulmaan.  En ymmärtänyt, mikseivät tietyt videot näkyneet Macissa.  Kyselin kumppaneilta ja kyselin googlelta erilaisten hakusanojen avulla. Sain vastaukseksi Hopeiselta omenalta paljon vaikeita sanoja ja selvittelin flashia ja javaa niiden perusteella. Johtopäätös oli, että digiymmärrykseni katto on tullut vastaan. Tai että koneeni on saanut dementiatartunnan minulta.

PELISÄÄNNÖT TYÖSSÄ JA VEDESSÄ

Paikallisessa uimahallissa sattui pieni episodi, joka sai minut miettimään pelisääntöjä. Arkisin käyn kaivelemassa pelisääntöjä esiin työyhteisöistä yhdessä henkilöstön kanssa. Nyt ne tulivat mieleen sunnuntaiaamuna uima-altaan päädyssä.

ME TEIMME SEN!

Tunnetko itsesi rusinaksi työpaikallasi vai jäädytetäänkö työpaitasi? 

20 VUODEN KOMMUNIKAATIOKATKOS

Vähän aikaa sitten selvisi eräs väärinymmärrys, joka on vallinnut elämänikäisen ystäväni ja minun välillä noin kaksikymmentä vuotta. Sinällään se ei ole haitannut ystävyyttä, mutta on esimerkki siitä, miksi joskus on hyvä käsitellä asioita konkreettisesti ja tosiasioiden pohjalta.

DIGIMOTISSA

Päätimme ylittää rajoja. Omiamme ja Euroopan. Nizzassa asuva coach etsi vapaaehtoista coachaukseen facebookin livelähetykseen. 

Minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi koe-eläimeksi sen vuoksi, että olen pelännyt esiintymistä, videoita, vieraalla kielellä puhumista, suuria yleisöjä ja huonolta näyttämistä. Siinä tähänastinen pitkä oppimääräni, joka on vielä kovasti kesken.

Tunsin itseni hullun rohkeaksi. Mitä minulle tapahtuisi, jos yrittäisin ajatella järkevästi, puhua änkyttämättä englantia ja olla näyttämättä kovin huonolta. Aikataulu sovittiin iltapäiväksi, jotta yhdysvaltalainen yleisö olisi ehtinyt herätä. 

Testasimme tekniikkaa etukäteen. Facebook ja iPhone. Muuta ei tarvittu. Tosin testivaiheessa systeemi toimi vain niin päin, että minä lähetin kutsun ja Theresa liittyi lähetykseen. Itse keskustelu sujui helposti. Voiko tekniikka olla näin ihmeellistä?

H-hetken lähestyessä menin facebookin live-tilaan ja yritin lähettää kutsua Theresalle. Ruutu vilkutti kutsun lentoa toiselle puolelle Eurooppaa ja minä juttelin itsekseni oletetulle yleisölle. Jota muuten ei ollut yhtään. Vähän hukkaan meni sekin sosiaalinen rimakauhu, jota tunsin etukäteen.

Yritin kutsua Theresaa liveen ja pidin puhetta yllä englanniksi edelleen. Sitten vaihdoimme rooleja ja hän huuteli ja lauleli minulle Nizzasta käsin. Olen sitä mieltä, että hyvän vuorovaikutuksen aikaan saaminen ei edellytä samassa pöydässä istumista. Tällä kertaa oli pakko todeta, että samassa Boulangerien pöydässä pari viikkoa sitten yhteys toimi yhtä aikaa kumpaankin suuntaan.

Lopulta luovuimme facebookin livetoivosta ja vaihdoimme kahden kesken Skypeen. Haa, Skype ei toimi Macissa ja nyt ilmoitti, ettei muuten toimi Firefoxissakaan. Lopulta päädyimme tavanomaiseen AdobeConnect-työhuoneeseeni yhtä aikaa ja kummankin kuuluviin. 

Yhdessä päätimme voittaa vastoinkäymiset ja otamme ensi viikolla kunnon harjoitukset, jotta live-lähetys Nizza-Iisalmi saadaan käyntiin ja jakeluun myös Atlantin toiselle puolen, josta Theresa on kotoisin. 

Sosiaalinen pelkoni meni siis aivan hukkaan. Kukaan ei päässyt näkemään änkytystäni - vielä. Tämän liveharjoittelun tavoitteena on aloittaa Työelämän vartit - tositarinoita ja ihmetyksen aiheita elävästä elämästä Omatien fb-sivuilla. Kunhan päästään samalle aallonpituudelle tekniikan kanssa. 

Tervetuloa mukaan, näin etukäteen!

SUKUPOLVITESTI

Äskettäin työpaikkailmoituksessa oli vaatimuksena diginatiivi. Työelämän junassa on samaan aikaan  X-, Y- ja Z-sukupolvia. Sekä ylijäämäluokka EI-sukupolvi eli ennen internetiä syntyneet.

TEEMME YHDESSÄ AIN

Oletko joskus ollut konsertissa, jossa ensin tulee lavalle rumpali ja alkaa soittaa. Vähän ajan päästä paikalle ilmestyy kitaristi, joka aloittaa eri kohdasta. Vähän myöhemmin solisti saapuu ja aloittaa laulun. Pianistikin tulee ja taitaa soittaa eri kappaletta. En ole muusikko. Enkä ole ollut tuollaisessa konsertissa, mutta tuohon ilmiöön törmään työssä ja työyhteisöissä tuon tuostakin.

TYÖYHTEISÖN MIELENRAUHAA */+-

Äskettäin Oikotiellä todettiin, että monilla työpaikoilla on ilmapiiriä myrkyttäviä työntekijöitä.

Jutussa kuitenkin puhutaan käyttäytymisestä: juoruilu, jälkipyykkäys, vastuunvälttely, toisten väheksyminen, kadehtiminen, omaan pussiin pelaaminen, syyllistäminen. Muiden leimaaminen ja takanapäin diagnosointi ei paranna ilmanlaatua eikä edistä yhteistä hyvää. 

LinkedIn - työelämän valtava hiekkalaatikko

Sain verkostoitumiskutsun LinkedInissä. Minulle ennestään tuntematon henkilö lähetti standardikutsun "Join my network in LinkedIn" ilman mitään lisätietoja. Kävin katsomassa profiilin, joka ei kertonut mitään. Tuntui, että olin joutunut verkkokalastuksen uhriksi ja kieltäydyin kutsusta. Näin en toimi kovin usein. 

MILLAISTA ILMAA TÄNÄÄN TYÖYHTEISÖSSÄ?

Kokous alkaa. Takarivissä kännykät ja läppärit, paperipinojen yllä touhukkaat päät. Oven vierestä voi pujahtaa hakemaan kahvia tai soittamaan puhelun. Jos myöhästyy, saattaa joutua eturiviin. Henkisen kuolion pystyy kuitenkin ehkäisemään sopivan vieruskaverin avulla. Onkohan lopussakaan mitään tärkeää? Jos viriäisi joku keskustelu,  voisi lähteä vaivihkaa.

MIELEN TALO - AAMUYÖN VUOROVAIKUTUSTA

Facebookissa olen seurannut keskustelua aamuyön viettotavoista. Kirjoitin  kymmenen vuotta sitten Työelämän valttikortit -kirjaamme luvun Aamukolmen ajatuksia. Joskus olen ehdottanut keskustelukumppaneille aamukolmen klubin perustamista. Vähän aikaa sitten rakensin itselleni mielen talon - aamukolmelta tietenkin. Sen jälkeen kävin nukkumaan.

5 ASIAA, JOTKA OLEN OPPINUT TYÖELÄMÄSSÄ

Some on täynnä monenlaisia listauksia erilaisiin tarpeisiin. Yleensä konsteja on listattu viidestä kymmeneen. Tällä kertaa päätin valita viisi, sillä työelämän urakkaa on vielä jäljellä ja uusia ehtii kertyä. Viisi on hyvä luku, sillä se mahtuu työmuistiin.

TYÖELÄMÄN TUULETUKSIA

Tämän päivän työelämäkeskustelun jälkeen jäin miettimään ajatusta: "Ei voi olla kympin arvoinen, aina on parannettavaa."  Sisyfoksen lailla työnnämme työtämme vastamäkeen pääsemättä koskaan huipulle. Onko näin?

TYÖYHTEISÖN PUUTOSTAUTI

Kurssin lopetus oli pettymys. Ruokanakin oli keittoa. Pari kurssilaisista kokoaa mikä-kaikki-meni-pieleen - listan. Viimeinen palaute koskee kouluttajan punaisia housuja. Lista jää täydennettäväksi ilmoitustaululle. Seuraavana aamuna kurssiin tyytyväinen kollega hautaa intohimoisen palautteen kahvinporojen alle. Palautteesta tietämätön kouluttaja saapuu seuraavalla kerralla violeteissa housuissa.